tiistai 25. maaliskuuta 2014

Mihin se aika meni?

[ 10:55 ]

Kipin kapin kaupalle, kun aamu vähän venähti.

Kamppeet omille paikoilleen ja kassa kuntoon. Ta-daa!


[ 11:00 ]

Kukkanen pihalle ja ovi auki. Näin on päivä alkanut aikataulussaan.

Ryhdyin tutkiskelemaan taas parasta ennen päiväyksiä ja seuraavalle kuulle näytti löytyvän joitain. Ainakin myslipatukat pitäisi laittaa alennukseen.


[ 11:15 ]

Niin ja sitten päätin hoitaa päiväkassatositteen ja pääkassan päivityksen.


[ 12:25 ]

Kasvattelen hiljalleen ideaa asioiden eripaikoille siirtämisistä. Tämänhetkinen idea olisi vaihtaa saippuahyllyjen ja keraamisten astoiden kaapin paikkaa ristikkäin. Näin saataisiin saippuat ja pesuaineet pois elintarvikkeiden vierestä ja päinvastoin keraamiset astiat, jotka assosioidaan elintarvikkeiden kanssa, samalle riville.

Muiden asioiden siirtelyä en ole vielä sen tarkemmin pohtinut. Mahdollisesti kuitenkin voisi olla ihan ideaa siirrellä kaikkea muutakin ympäriinsä. MUTTA. Tarvitsen mitan tänne, että voin mitata kaiken ja sitten piirtää pohjapiirustuksen ja sitten alkaa ihan oikeasti siirrellä asioita eri paikoille ja esittää sitten paljon visuaalisemmin pohdelmani myös muille kaupan ihmisille.


[ 12:40 ]

Tulipa asiakas ja kyseli "noekk" nimistä tuotetta. Sanoin, ettei meillä sellaista kyllä ole ja sittemmin keskustelun jatkuessa tajusin, että se oudonkuuloinen nimi olikin "no egg". Ei meillä kyllä sitäkään ole. Lopulta asiakas päätyi ostamaan piparminttuteetä. Ja lähti kovin hyväntuulisena jatkamaan päiväänsä.


[ 13:00 ]

Päätin lämmittää lounasta. Tällä kertaa lihapullat ei uppoa, mutta perunat menevät.

Hyvät hormonit, se on vain ruokaa, anna minun syödä rauhassa edes jotain!


[ 13:10 ]

Asiakas tuli kyselemään sorminukkejen hintaa. Tuumasi sitten, että on vain lenkillä, että pitänee palata vielä toiste.


[ 13:50 ]

Jopas! Asiakas. Jotakuinkin tutun näköinen. Pikakahvia tuli hakemaan. (Sinänsä jännä, että useimmat asiakkaat sanovat tulleensa ostamaan Africafea, mutta meillä on sitä täällä 4 eri laatua ja silti he viittaavat tyypillisesti nimenomaa pikakahviin.) Ja suklaalevy lähti myöskin hänen mukaansa. Viimeinen pala maistiaisissa ollut tummasuklaa+vadelma meni.


[ 17:50 ]

Jep jep, melkoisen hiljaista on ollut lopun päivää asiakkaiden suhteen... Onneksi on sivusto, jota kautta pystyn katsomaan animea! (Pitää vain antaa ladata ja puskuroida rauhassa jonnekin puoleen väliin jaksoa, ennen kuin voi aloittaa katsomisen.)

Niin ja naamakirjan puolella taas melkoisen tulinen keskustelu aiheesta, mistä ei edes pitäisi vetää sellaisia kierroksia.


[ 18:00 ]

Ja näin päivä on jälleen pulkassa ja on minun aika laittaa ovi kiinni, laskea kassa, valmistella kauppa olemaan yön yli valmiina taas seuraavaan aamuun.

Piia the kauppias, kuittaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti