tiistai 22. huhtikuuta 2014

Lomien jälkeen takaisin työn lomaan

Saavuin reippaasti ajoissa kaupalle, vaikka näin aamuyöstä parikin unta, että olin myöhässä töistä. Kauppakin oli vaihtanut paikkaa elokuvateatterin viereen. Onneksi se oli kuitenkin kaikki unta vain.


[ 10:45 ]

Huomasin ovella, että kisuovimatto oli päässyt ulos. Itse ehkä nostaisin sen aina päivän päätteeksi sisälle, vaikka ehkä kukaan ei sitä varasta, mutta siitä huolimatta. Ikinä ei tiedä. Mutta tykkäsin siitä, että se on nyt kutsuvammin esillä, puhumattakaan, että se mainostaa itseään. Meillähän on niitä samoja tuolla meidän hyllyssäkin.



Toinen asia, minkä huomasin, oli että kukkanen oli saanut itselleen aivan ihanan telineen ja uuden ruukun! Koitin kastella kukan ja teinkin sen vähän turhan vauhdikkaasti ja onnistuin sitten kastelemaan lattiankin. Hieman rauhallisemmalla kaadolla sain kukan kasteltua paremmin.




[ 10:55 ]

Kassa nätisti kuntoon ja kauppaa tuli kierreltyä ympäri ämpäri tarkastelemassa, että onko muutoksia ja mitähän sitä mahdollisesti pitäisi tehdä. Näyteikkunat pitänee päivittää pääsiäismeiningeistä kaiketi jo poies.. Hmm..


[ 11:00 ]

Ovi auki, kukkanen pihalle ja ulompi ovi hakaan auki. Nyt on lämpimämmät säät ja uskaltaa pitää oveakin jo auki, ilmat että tarvitsee pelätä että sen takia paleltuisin. Onhan minulla tuossa toki sitten taas kasa vaatteita reissun jäljiltä, jos tarvitsee enempi päälle. Haha!


[ 12:00 ]

Tarkoitus oli karata hakemaan lounasta, mutta sieltä tulikin 6 kollia tavaraa. Jospa haen siitä huolimatta tähän väliin sen lounaan ja lounastan sen ja sitten vasta alan ihmettelemään, että mitäs noissa oikein on sisällä ja onko kaikki tulleet ja kukamitähäh, jne.


[ 12:15 ]

Aaaaaaaaaaaaaaah! Borshkeittoa! Mutta tässä oli kyllä enemmän lihaa kuin kaalia tai mitään muuta, hahaha! Joopa joo. Nooh, ei se mitään. Siellä oli taas viinirypäleitä ja minähän niitä rohmusin sieltä aika reippaasti, hihihi!

Niin ja tosiaan, juttelen täällä mm. ruokailuvälineille. Valitsin lusikan ja sanoin sille, kun laskin sen hetkeksi pöydälle: "U wait here, I go pee."


[ 13:30 ]

Täällä kävi asiakas katselemassa koreja ja sanoi tulevansa toiste hakemaan kyllä projektiaan varten. Jonkinlainen pajukranssi+orvokki-istutus on kyseessä. Oli kuulemma katsellut koreja ikkunasta monesti ja nyt tuli ihan sisälle asti katsomaan.


[ 14:45 ]

Lisää Lyseo-kahvia 10 pakettia. Kuulemma joku oli sanonut, että meiltä olisi se loppunut. No eipä kyllä ihan ollut, että onhan tuossa vielä 3 pakettia pöydällä, mutta nyt ainakin on sitten taas hiukan lisää.


[ 15:35 ]

Tajusin, että olin tyystin unohtanut tehdä aamusta paperihommat! Printteri laulamaan, nitoja sauhuamaan ja rei'ittäjä.. öö.. paperia rouskuttamaan!


[ 17:55 ]

Jep jep, nyt on kyllä huomiseksi tekemistä noiden tilauslistojen loppuun tarkistuksissa ja ennen kaikkea hintojen laskemisessa, koska nämähän on täällä kaikki merkattu punnissa (£). Niin ja en ole varma, tuliko kaikki kollit, kun jossain laatikossa luki "5/7" ja laatikoita on 6... Kaipa sitten saan huomenna katsottua, että onko kaikki tuotteet tulleet ja jos ei, niin soittelen sitten perään, että missäs loput oikein on.


[ 18:00 ]

Joopa joo, kauppa kiinni ja kassa rupsuttamaan, rahat laskentaan ja ihmettelemään loppupäivän äksöniä.

Ei asiakkaan asiakasta.. Huh huh..

Piia the kauppias, kuittaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti