perjantai 6. kesäkuuta 2014

Joko se päivä meni?

[ 10:55 ]

Harjoittelija oli päässyt tulemaan aamusta, vaikka vähän pohdittiinkin, että seuraako päänsärky seuraavallekin päivälle. Kuulemma panadolit, mitkä olin antanut, olivat purreet hyvin ja särky oli helpottanut. Hyvä homma! Itsekin olin edellisenä iltana ollut niin väsynyt ja raatona, että harkitsin vakavasti, että pystynkö tulemaan aamusta töihin vai en. Aamu oli kuitenkin (sekavista ja hämmentävistä unista huolimatta) oikein mukava, niin pääsin oikein hyvin lähtemään.

Laitettiin kassa kuntoon ja kauppa ready to roll.


[ 11:00 ]

Sitten ei muuta tarvinnut tehdäkään kuin perus hommat, eli ovi auki, rekki ulos, kukka ja kisumatto ovelle ja done!


[ 11:10 - 13:00 ]

Ensinnäkin, täällä kävi pyörähtämässä asiakas, joka ei kuitenkaan ostanut mitään. Postimies toi uudet Voima-lehdet. Vanha kauppias tuli juttelemaan ja ostamaan paria erilaista teetä, karkkia ja koristekisun - muutenkin kuulumisia vaihdettiin. Sitten tuli asiakaspariskunta, joka osti pari pussia kahvia, balsamico -putelin ja inkiväärilimun.

Sittemmin alkoi ukkostaa ja piti napata rekkikin sisälle, kun alkoi sade tavoittaa hiljalleen meidän tuotteitakin. Ei kastuneet onneksi, kun oltiin ajoissa liikenteessä. Unohdin melkein hakea lounaan, mutta onneksi se paikka on auki pitkään ja siellä on jo niin tutut keittiötätit, että varmaan olisin ruokaa saanut, vaikka olisivatkin jo virallisesti olleet kiinni. Sateen läpi juostessa, säilyi paita kuivana, kun ihana harjoittelija oli lainannut takkinsa, mutta housut sai kyllä kyytiä ja on reisistä ihan läpi märät. Kyllä ne päälle onneksi kuivuu!


[ 15:00 ]

Nyt on keittiö siivottu ja tiskit tiskattu ja puuh lääh DONE! Nyt on hyvä karata. Onneksi ei sada enää vettä. Olisi ikävää kävellä. Hommat hoitoon ja kotia kohden. Kokoustellaan sitten illemmasta. Piu pau!

Piia the kauppias, kuittaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti