tiistai 3. kesäkuuta 2014

Wörk wörk, job's done

Eipä aamu auvoisesti alkanut. Ahdistuskohtausta tarjolla siitä heti suoraan. Tunnin ajan harkitsin, josko sittenkin vain soittaisin ja sanoisin, etten tänään välittäisi tulla töihin. Enemmän alkoi ahdistamaan ajatus siitä, että siellä on keittiössä vieläkin asiat katsomatta loppuun. En halunnut, että sitä tarvitsee mennä jonkun toisen katsomaan ja siivoamaan, kun kuitenkin olen luvannut hoitaa.

Matkalla töihin soi Daath - The One, mikä antoi kevyttä helpotusta. Olisi kai pitänyt varastaa se muistitikku töihin ja soittaa täällä loppu levy, mutta ehkä youtube on armeliaalla tuulella ja sieltä löytyisi jonkun lataamana.


[ 10:50 ]




[ 11:00 ]





[ 11:10 ]


Huu, heti aamusta asiakkaita! Kaksin kappalein, mutta toistensa seurassa ja ellen ihan väärin muista, niin saattoipa jopa olla samat, kuin eilenkin kävi. Tulivat universal stonea kyselemään ja kyllähän meiltä sitä löytyy. Toinen toiselle kovin sitä kehui ja toinen tuumasi, että kyllä hänen on varmaan pakko sitten ostaa. Hieman vilkaisivat laukkujakin, muttei kyllä näyttänyt siltä, että aikoisi ostaa - ainakaan tällä kertaa.


[ 11:40 ]

Tulipa tuttu käymään, kun siitä oltiin edellisenä päivänä jo sovittukin. Oli kyllä hirmu mukavaa nähdä pitkästä aikaa ja muutenkin jutella ja vaihtaa kuulumisia.

Tulipa siinä sitten hyvän tovin jälkeen asiakas, niin tuttu lähti jatkamaan omaa päiväänsä, niin pääsin sitten palvelemaan asiakasta. Tämä katseli pitkään eri kivikaulakorujen välillä ja lopulta sitten päätyi mieleiseensä. Kassalla sitten tuli vastaan taas meidän käteisellä pelaaminen. Neuvoin missä on lähimmät ottomaatit ja sanoin, että voin pitää syrjässä tallessa sen aikaa, kun hän pääsee käymään siellä ja asioillaan.


[ 12:00 ]

Katselin ikkunasta, kun olin juuri karkaamassa käymään hotelli helpotuksen puolella, kun valoissa seisoi tuttu asiakas. Päättelin, etten varmaan voi kyllä nyt karata vielä, että parempi vain odottaa. Ja sieltäpä tämä edellinen asiakas jo palasikin. Sai kaulakorunsa ja sillä välin tämä tuttu asiakas olikin tullut jo sisään. Kyseli pikakahvien eroista, kun oli erilaiset pussit. Sanoin, että toinen on luomua ja hieman arvokkaampaa. Hän päätti kuitenkin sitten ostaa molempia pussilliset ja vaaleaa africafea myös. Suklaalevykin pääsi vielä meidän alelaarista kyytiin. Juteltiin sitten siinä samalla hieman kollegasta ja tämän terveydentilasta. Itse en sen tarkemmin siitä tiennyt ja asiakas kertoi minulle huomattavasti enemmän kuin mitä siihen asti olin tietooni saanut. Hurjalta kuulosti kyllä ja molemmat kyllä toivotaan, että kaikki asettuisi parhain päin.


[ 12:35 ]

Lounasta!!


[ 12:50 - 14:25 ]

Ihan rehellisesti ei ole enää mitään käsitystä, miten monta asiakasta on käynyt. Olen myynyt ainakin kolmet hamppunarut, amppelin ja korin, ehkä toisenkin amppelin, ilman koria, en ole ihan varma, suklaalevyn, kolmet paperit (joista itse asiassa laitan perään kuvan), ja varmaan kasan kaikkea muutakin.

Yksi asiakas kävi katsomassa ja kokeilemassa kantoliinaa, joka oli ainakin kilometrin verran liian pitkä niihin ohjeisiin nähden, mitä meillä on tuolla kopioituna. Itsellä ei ole mitään käsitystä, että miten sen liinan kanssa pitäisi pelata, enkä äkkiseltään löytänyt ohjeita netistä yhtä pitkälle liinalle, kuin mitä meillä on täällä myynnissä.

Kollegakin kävi täällä pyörähtämässä ja kyselemässä, miten sujuu.

En ole VIELÄKÄÄN saanut aloitettua lounaani syömistä! Josko nyt kuitenkin tähän väliin ehtisin.

Ja sitten niistä papereista vielä:

Samasta korista otettu. Eri hinnat. Pakko
oli myydä sillä hinnalla, mitä oli merkattukin.

[ 14:40 ]
Tässä samalla kun syön kylmennyttä lounastani, niin ajattelin lisäillä vihdoinkin aiemmin ottamani kuvat mm. facebookiin ja koska olen laiska, enkä jaksa sittenkään mennä editoimaan aiempaa blogia, niin laitan tähän alle KAIKKI:

Luomu pikakahvi, 5,35e

Luomu makukahvi, Minttu, Cappucchino, Passionhedelmä ja Suklaa, 5,60e

Tämän hetkinen ulkorekin sisältö. 3 erilaista amppelia,
2 erilaista tuulikannelta, 3 erilaista pientä olkalaukkua,
3 erilaista kainalokassia ja seinäkoriste naamio.


[ 16:40 ]

Tulipa pitkän hiljaisuuden jälkeen asiakas. Kierteli aikansa ja kertoi etsivänsä syntymäpäivälahjaa. Kertoi myös, että tykkää matkustella ja on miettinyt, jos tulisi töihin tällaiseen paikkaan. Käytiin quinoastakin keskustelua, en kyllä osannut sanoa, että viljelläänkö sitä Suomessa vai ei. Asiakas kertoi, että kuulemma siellä missä sitä viljellään vuorilla, ei tule niin paljoa satoa, että siitä aina riittäisi edes omalle kylälle ruoaksi.

Tästähän aloin sitten miettimään, että se selittäisi nousseen hinnan ja sitten toisaalta, aika typerää myydä meille, jos kerran ei omille riitä ruoaksi. Mielummin ensin omalle kansalle ruokaa ja sitten vasta meille "rikkaille".


[ 18:00 ]

Jep jep. Päätä seinään ja silleen. Mutta sain ainakin laitettua norsukasseille hinnan ja myyntiin. Huomenna on toivottavasti parempi päivä. Jos ei, niin.. noh.. sen näkee sitten.

Kampsut sisään kauppaan, luukku kiinni, rahat laskentaan ja hommat kuntoon. Huomenna on sitten kivempi tulla, kun on kaikki valmiina odottelemassa.

Piia the kauppias, kuittaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti