perjantai 21. helmikuuta 2014

Jestas! Se onkin jo perjantai!

Aviomieheni on piilottanut 12 karkkirasiaa asuntoomme. Olen löytänyt niistä nyt 10. Tänäaamuna löysin kolme. Etsiskelin niitä samalla kun odotin, että vellova pahaolo menisi ohi. Sitten kello olikin jo niin paljon, että pitäisi olla jo menossa töihin. Mutta aarteen metsästäminen on niin viihdyttävää ja jännää! Ja se vellova olo ei ollut vielä kunnolla mennyt ohi. Pakko se oli siitä huolimatta lähteä töihin.


[ 10:55 ]

Tarkoitus oli että olisin parkeerannut 4h parkkipaikalle, mutta ajoin risteyksen ohi. Päädyin parkkeeraamaan vähän kauemmas, hautausmaan ilmaisille parkkipaikoille, joissa ei ole aikarajaa. Sieltä meni kyllä sitten kävelemisessä hukkaan aikaa.

Kaupalla oli kiire riisua ja laittaa kassa nopeasti valmiiksi.


[ 11:05 ]

Ovet aukesivat kaikesta huolimatta hieman myöhässä.

Pohdiskelin jälleen näyteikkunalle jotain uudistusta. Haluaisin laittaa asioita kahdelle tasolle. Mutta päällä roikkuvat amppelit rajoittavat melkoisesti, että kuinka korkealle lopulta voin mitään laittaa. Askarruttaa ja pohdituttaa..


[ 11:10 ]

Tähän väliin olisi varmaan ihan hyvä tehdä eilisen päiväkassatosite ja muistaa liittää tulostuspaperien kuitti.


[ 11:25 ]

Asiakas! Oi, mutta tuttuhan se sieltä tulikin. Luontokuvailtaa varten tuli lippuja hakemaan ja kännykälle laukkua. Laukku olikin melkoinen murheen kryyni, kun ei millään meinannut sopivan pituista hihnaa olla niissä laukuissa, mitä siitä nopeasti katsottiin. Mutta sitten keksin ehdottaa meidän nimellisesti passipusseja, niin sieltä löytyi kaksi oikein hyvää. Joten kolme lippua ja pari eriväristä pienempää laukkua pitkällä hihnalla meni.


[ 11:55 ]

Huu! Asiakas! Tuli hakemaan kylläkin vain lippuja Luontokuvailtaan. Pari meni sinne. Voi kun olisi jotain kaupaltakin ostanut..


[ 12:20 ]

No mutta johan näitä asiakkaita tänään piisaa! Tuli hennaa hakemaan, mutta meillä on tällä hetkellä loppu. Osti sitten kolme pussia pikakahvia ja jalkahierojan. Kertoi ostaneensa aikanaan täältä päiväpeitteen ja on käyttänyt kuulemma pesukoneessa ja hyvin kesti. Semmoinen on tulevien asiakkaiden suhteen hyvä tietää, jos joku kysyy.

Jokohan sitä uskaltaisi lounasta syödä. Vähän kyllä velloo ja etoo vieläkin.. Yhh..


[ 12:45 ]

Asiak--! No ei se sitten tullutkaan.. Ilmeisesti oli menossa viereiseen kukkakauppaan.. Byyh..


[ 13:10 ]

Huu! Asiakas! Kuulemma joskus kauan sitten aiemmalla sijainnillaan olleessa kaupassa oli käynyt, mutta nyt tuli tänne tutkimaan, mitä kaikkea täällä olikaan. Oli kuulemma siskonsa kanssa liikenteessä ja aikoivat tehdä vahdin vaihdon välistä. Teetä ihasteli ja pohti, josko tulisi joskus toiste hakemaan omaan hyllyyn.

Odottelin kyllä tätä vaihdosta, enkä heti mennyt takaisin työpöydän ääreen, mutta siskokset jatkoivatkin matkaansa. Ehkäpä natiaiset eivät jaksaneet odotella rattaissa tekemättä mitään.


[ 13:20 ]

Tuli asiakas kyselemään kahta asiaa. Lyseo-kahvia ja Luontokuvailtaan lippuja. Tummaa kahvia olisi halunnut myös, mutta meillä myydään vain vaaleaa. Sitten kysyi, että höylätäänkö erikseen vai meneekö samaan laskuun. Sanoin, että menee erikseen ja molempiin käy vain käteinen. Siinä sitten pohdiskeli, että missähän mahtaa lähin automaatti olla ja neuvoin jälleen kerran tutun reitin kahdelle vaihtoehdolle, jotka tien toisilla puolin ovat. Herra sitten kertoi olevansa ihan syntyperäinen lohjalainen ja tietävänsä paikat kuin omat taksunsa, silmissä oli huumorin pilkettä. No, sinne hän lähti sitten rahaa hakemaan, tiedusteltuaan ensin, paljonko mikäkin kustansi.


[ 13:25 ]

Kauaa ei kestä rahaa hakea, sieltähän tämä herrasmies palasi ja otti pussin kahvia ja pari lippua. Oli jo lähdössä, kun muistutin että se kahvi kannatti ehkä ottaa mukaan, kun siitä oli maksanutkin. Mies nauroi ja kertoi tarinan, että ennen aikaa myytiin asioita tiskin alta ja hän oli sitten koskenkorvaa mennyt ostamaan. Illalla sitten ihmetteli, että missäs juoma on, mitä piti tarjoilla. Sitten soitti seuraavana päivänä Alkoon ja kyseli, että olikos se sinne jäänyt. Oltiin vastattu, että siellähän se häntä odotteli, että tervetuloa hakemaan vain. Että ei kuulemma ole ensimmäinen kerta, kun jotain unohtuu tiskille.


[ 13:45 ]

Sähköpostissa oli kolme postia, joista yksi oli roskapostia. Toinen oli ehkä enemmän, noh, ei meitä koskeva. Ja se varsinainen posti siellä oli sellainen, mihin en osannut sanoa juuta enkä jaata. Kaipa se pitäisi vain lähettää edelleen.


[ 13:55 ]

Vähän on taas ollut hidas sytytys. Puhuttiin jo aiemmin sähköposteista ja olin huomannut, että oli jäänyt tarkistamatta muutamat sähköpostit, joska joku muu oli ne avannut, eikä ne näkyneet erikseen, niin että olisin tajunnut niitä lukea. Noh, nyt tarkistin tiliotteen. Vähän jälkijunassa, mutta joo.. Heh.


[ 14:05 ]

Tajusin, että voisin alkaa tehdä ns. yliaikaa tehdyistä töistä laskurin. Siis lasken vain yhteen ajan, jonka olen viettänyt kaupalla töitä tehden. Aamun valmistelut ja illan viimeiselyt. Kaipa niistä jossain vaiheessa kertyy vapaapäivän verran ylimääräistä aikaa.


[ 14:30 ]

Hoo! Lähkärit tuli! Juteltiin taas oikein hyvä tovi. Toinen päätti ostaa lopulta suitsukkeita. Toivottavasti tykkää!


[ 14:45 ]

Kollega tuli jo paikalle, mutta vuorohan menee kolmeen asti, ennen kuin pääsee kirmaamaan viikonlopun viettoon.


[ 14:55 ]

Tulipa asiakas hakemaan lippuja sinne Luontokuvailtaan. Kaksi meni.

En kyllä tänään saa millään valmiiksi tätä minun yliaika/vapaapäivälaskuria. Maanantaina saan kyllä taas jatkettua.


[ 15:00 ]

Jospa sitä tästä karkaisi sitten. Pitää kaupassa käydä ja kaikkea, kun pienet ylläripyllärit meinaan tänään järjestää. Hihihi!

Piia the kauppias, kuittaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti