torstai 24. heinäkuuta 2014

KUUMA!

[ 10:55 ]

Whooppie doo, kaupalla ajoissa ja postitkin haettu. Laskuja laskuja.

Kaupan avaamisen huolehti harjoittelija.


[ 11:10 ]

Tuli jopa jo ensimmäinen asiakas ja kyseli viuhkoja. Meillä ei ikävä kyllä nyt ole sellaisia helpottamaan näitä hurjia kesähelteitä. Toivottavasti löytää jostain muualta sopivan.


[ 11:30 ]

Nyt on paperihommatkin taas ajantasalla ja mapitettu.


[ 11:35 ]

On niin KUUMA, että oli pakko olla itse itseni asiakas ja ostaa "sitruunalimua". Huomattiinpa vain, että siinä on enemmän omenaa, kuin sitruunaa ja sen huomaa maustakin. Melkein pitäisi myydä omenalimuna, mutta minkäs teet, kun etiketit sanoo että sitruuna. Hehe.


[ 13:45 ]

Huu, tuli kaksi asiakasta. Kyselivät saippuakuppia ja sanoin, ettei meillä nyt ole. Pitänee sellaisiakin sitten kai tilata johonkin väliin. Chileläinen keraaminen naamio osui kuitenkin silmään ja kiinnosti myöskin. Lopulta kolmen eri vaihtoehdon väliltä tuli valittua se kappale, joka oli ollut ulkona esillä ja pakattiin se sitten laatikkoon. Asiakas pyysi säilyttämään naamiota kaupalla sen aikaa, kun kävi itse vielä kaupungilla ja sehän sopii kyllä. Kuitenkin helpompi ehkä kiertää muualla, kun ei tarvitse kantaa painavaa laatikkoa mukana joka paikkaan.


[ 16:05 ]

Ja sitten asiakas tulikin hakemaan tämän ostoksensa.

Tässä välissä me ollaan saatu täydennettyä meidän hienoa päivitettävää inventaariolistaa ja kaikilla elintarvikkeilla on nyt hinnat ja lukumäärät. Sitten pitäisi kai siirtyä laukkuihin tai muihin. Päätettiin että nimentään niitä niiden omilla tilausnimillä, mutta sitten todettiin, ettei meillä ole mitään käsitystä, mistä mikäkin on tilattu ja mistä me niiden nimet saataisiin. Sen jäädessä vielä mietinnän alle, keksittiin, että laitetaan sisäisiä linkkejä kuviin, niin että niistä pystyy näkemään, mikä kassi on mikäkin.


[ 17:00 ]

Harjoittelijan vuoro tukea omasta takaa kauppaa. Osti kolmet suitsukkeet kotiin vietäväksi.


[ 18:00 ]

Olemme varastaneet mm. kuvia netistä meidän inventaariota varten. Loput joudutaan kyllä valokuvaamaan itse. Ukkonen alkoi jytistelemään kivasti päivän päätteeksi. Niin ja kuunneltiin musiikkia silläkin uhalla, että tulee asiakas ja joudutaan laittamaan se äkkiä pois, ettei tule iso paha Teosto ja murise meille, että pitää maksaa korvauksia siitä, että soitetaan musiikkia meidän liikkeessä. Hurrdurr.

Päivä päättyi ja harjoittelija hoiti kaupan kiinni ja laskeskeli rahat. Kyllä nyt on taas mukavaa karata kotia.

Piia the kauppias, kuittaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti