keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Viimein keskiviikko

[ 11:00 ]

ARGH! MYÖHÄSSÄ! Tai no, oikeastaan se oli pari minuuttia vaille, mutta siitä huolimatta. Kauppan pääsi avaamaan, vasta kun oltiin saatu harjoittelijan kanssa kassa laskettua. Myyh!


[ 11:40 ]

Olin itse itseni asiakas. Ostin sitruuna(omena)limun, koska kuuma ja se on hyvää ja kylmä.


[ 11:45 ]

Tuli kaksi asiakasta. Kyselivät, että mitähän kaupalla myydään. Totesin, että aika laidasta laitaan: Käyttötavarasta, lahjatavaroihin ja elintarvikkeisiin. Kiertelivät sitten katsellen ja keskenään jutellen, mutta lopulta mikään ei tarttunut kuitenkaan mukaan. Ehkäpä mieleen jäi kuitenkin ideoita tulevaisuutta ajatellen.


[ 12:40 ]

Nyt on iltatoria varten pakattu laatikot taas valmiiksi. Kyllä nyt kelpaa!


[ 12:55 ]

Tuttuhan se sieltä tuli rattaiden kera kaupalle. Juteltiin siinä hetkisen, kun sitten tummat suklaapatukat houkuttelivat ostoksille. Kaksi lähti sinne nautiskeltaviksi. Päästin hatun kastelemaan takahuoneeseen, niin vilvoittaa edes vähän.


[ 13:30 ]

Jee! Tuli asiakas ja pyysi saada ruokosokeria. Eipäs siinä, vielä löytyy hyllystä. Kuulemma Kirkniemeen menossa tämä pussi. Toivottavasti maistuu! Mihin hyvänsä käyttöön nyt meneekin.


[ 14:20 ]

Tulipa asiakas, joka osti vihreää aloe vera -teetä, suolaa ja suklaalevyn. Harjoittelija hoiti hänet sillä välin, kun itse linkkailin tuotteita excelin puolella toisiinsa ja kirjasin eri värejä ja kuoseja.


[ 14:30 ]

Oi kun tuli ihastuttava vanhempi herrasmies. Kyseli taateleita. No kyllähän meiltä löytyy! Kyseli sitten, että mistähän ne mahtaisivat olla kotoisin. Pussin takaa löytyi informaatiota, joka kertoi, että Egyptistä. Kävimme hieman keskustelua hedelmäsokerista ja sen terveellisyydestä. Sitten kyseli pähkinöitä ja sanoin, että meillä on cashew- ja saksanpähkinöitä. Kysyi sitten että mistä maasta nämä cashewpähkinät olivat. Niistäkin löytyi info ihan jo hintalapusta ja ne olivat intiasta. Asiakas päätti ostaa kuitenkin vain taatelipussin ja pohti hieman, että riittävätkö hänen varansa alkuunkaan, mutta hyvinhän ne riittivät. Ihmetteli sitten päiväystä ja että miten kummassa ne taatelit säilyy niin pitkään. Pohdittiin että koska ne on vakuumipakattuja, niin ne eivät mene pahaksi. Asiakas sitten mietiskeli, että minkähän ihmeen takia sitten elintarvikkeisiin laitetaan niitä säilöntäaineita. Antaahan ne aina vähän lisää säilöntäaikaa, mutta ei ne silti terveellisestä päästä sillä tavalla ehkä kuitenkaan ole.


[ 14:35 ]

Kollega tuli paikalle Iltatorin tavaroita hakemaan. Harjoittelija pääsikin hänen mukaansa niitä viemään ja sinne istumaan loppupäivän kojun kanssa. Huh huh! Voi olla aika kuuma, kun aurinko vain paahtaa, mutta ehkä se tuuli sitten edes vähän helpottaa kuitenkin siinä.


[ 14:45 ]

Tajusin, että pohjakassa unohtui pakata mukaan laatikkoon. Soitinpa sitten perään. Hakemaan tullaan, sitten kun tavarat saadaan vietyä.


[ 14:50 ]

Tulikin puhelu, jossa juuri lähtenyt kollega pyysi sittenkin tyhjentämään rekin, että saadaan kaupan kyltti esille. Ei siinä, puhelun jälkeen kannoin rekin sisälle, irroitin teipit toisesta päädystä ja aloin purkamaan. Jalka irti ja sitten soi taas puhelin. Arvelin että sekin on luultavasti samainen kollega ja hänhän se olikin. Varmisti, että varaston avainkin on sitten täällä, kun ei se sieltä laatikosta löytynytkään. Jep, näinhän se oli täällä myöskin. Tuumattiin että laukkuja mietitään sitten, kunhan saadaan ensin siellä päässä asiat aseteltua ja laitettua. Ehtiihän niitä sitten hakemaan, jos siltä tuntuu.

Menin sitten ottamaan laukut enismmäiseksi pois rekiltä ja laitoin sen irtonaisen pään nojaamaan hyllyyn. Muuten hyvä idea, mutta onnistuin sitten potkaisemaan toisen päädyn jalkaa ja rekkihän hyppäsi hyllynreunalta alas... Siinä meni yksi naamio sitten pilalle. Molemmat alakulmat lohkesi... Kyllä harmitti.. Se on vain sitten maksettava kaupalle. Ainoastaan reiluahan se on tehdä niin. Huoh...


[ 15:05 ]

Harjoittelija tuli noutamaan pohjakassan ja rekin. Kuuma on. Ei muuta kuin onnea torille! Toivottavasti tulisi myyntiä.


[ 15:30 ]

No sieltähän tulikin sitten toinen kollega hakemaan laukkuja kasan. Värejä pohdittiin ja valikoitiin, jätettiin jotain pois ja otettiin toista tilalle. Nyt on sitten hyvä kasa niitäkin sitten sinne esille ja myyntiin. Josko joku osuisi kuitenkin jonkun silmään!


[ 16:00 ]

Hoo! Tulipa asiakas. Osti vihreää irtoteetä ja kyseli hamppusiemeniä. Sanoin, ettei meillä kyllä sellaisia täällä ole myynnissä. Asiakas kertoi maistaneensa tässä vastikää ja pitäneensä niiden mausta.


[ Mysteeri ]

Kävi kaksi eri asiakasta. Toinen osti laventeli saippuan ja toinen tuli ihan päivän päätteeksi, vähän ennen kuin ukkonen iski myrksyn kanssa niin, että sähkötkin menivät poikki. Hän osti pari appelsiinisuklaalevyä, altura-kahvia ja inkiväärikeksejä. Siinä sitten juteltiin ja jonkin ajan kuluttua kollega toi korut takaisin ja vähän perästä tuli toinen kollega ja harjoittelija pakattujen laatikoiden kanssa juuri ennen kuin sateet tulivat kunnolla niskaan.

Asiakas piteli sadetta, kun ei hänellä sattunut varjoa olemaan mukana ja sattuipa olemaankin ihan yksi jäsenistäkin. Juteltiin siinä sitten kaikki ja sitten meni ihan sähköt kunnolla. Sattui tulemaan takaisin sitten hetkeksi ja kun laitettiin kassa tulostamaan päiväkassakoostetta, niin naureskelin, että mitähän sitten tehdään, jos sähköt menevät kesken kuitin tulostuksen. Juuri kun kone sai tulostettua kuitin ja irroitin sen siitä, niin sähköt katkesivat uudestaan. Naurettiin sitten siinä, että sepäs sattui sopivasti.

Onneksi luvattiin kyyti, koska siinä sateessa en kyllä olisi suostunut kävelemään!

Piia the kauppias, kuittaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti